24... 25... ja vihoviimeinenkin, 26. kärpänen on turvallisesti pihalla! Nyt vain hyttysverho äkkiä paikoilleen, ja kärpästenpelastusoperaatio on saatu onnistuneesti päätökseen. Vai onko sittenkään? Kun käännän katseeni ikkunaan, sinne on taas ilmestynyt kaksi kärpästä! Huokaisen, avaan hyttysverhon ja hätistelen hellästi viimeisetkin pari kärpäspoloa kohti oviaukkoa ja vapautta. Tämä kärpäsarmeija oli peräisin mökkimme ruokakomerosta, josta löytyi joukko kärpäsen juuri kuoriutumisvaiheessa olevia koteloita.

1282643185_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kaupunginlaidalla asuessa tämä ötököistä huolehtiminen pysyy vielä ulkopuolisen silmin varmaankin suht normaaleissa rajoissa. Silloin tällöin satunnainen ampiainen tai kärpänen eksyy sisälle ja sen saa aika helposti ja huomaamattomasti kiikutettua omille teilleen. Mutta auta armias kun pääsen mökille, siellä nimittäin riittää pelastettavia! Reilun kahden viikon mökkireissullani törmäsin kymmeniin ja taas kymmeniin kiipelissä oleviin ötököihin – ja joskus isompiinkin eläimiin, kuten oraviin – joiden hädän nähtyäni minun oli pakko tehdä jotain.

Huussissa käydessäni ikkunaan oli kerääntynyt aina uusia koiperhosia, kärpäsiä ja mitä ihmeellisimpiä ötököitä, jotka sitten yksi toisensa perään houkuttelin oviaukolle päin. Emalivadin pohjalla jökötti iso lukki, joka ilmiselvästi oli jäänyt sinne loukkuun, olihan emalireuna niin liukaskin... Kopistelin lukin pihamaalle. Ja kas kummaa, seuraavallakin huussireissulla vadin pohjalla oli lukki. Kopistelin tämänkin kaverin pihamaalle. Mutta siinä vaiheessa, kun kolmannen kerran näin lukin vadissa, mieleeni tuli vaihtoehto, että jospa tämä lukki pitikin vatia kotipesänään ja palasi aina kiukusta puhisten takaisin, ”Taas tuo inhottava ja iso otus tulee ja heittää minut jonnekin kauas! Anna minun hyvänen aika olla rauhassa!”

Olen varmasti onnenpekka, sillä olen löytänyt rinnalleni lähes yhtä pahassa mittakaavassa ötököistä pitävän avopuolison. Saunoessamme lensi koiperhonen vesisaaviin ja jäi liikkumattomana makaamaan veden pinnalle. Se oli sen perhosen loppu, ajattelimme, eikä asialle mahtanut siinä vaiheessa mitään. Seuraavana päivänä mieheni huusi ihmeissään, että eilen saaviin hukkunut perhonen olikin elossa! Epätodennäköisesti, mutta kuitenkin hyvällä onnella se saisi kuivateltua itsensä lentokuntoiseksi. Mieheni otti sen kauhaan ja kippasi kuistille. Mutta voi kamala, perhonen tippuikin kuistin raosta lattian alle – sinne muurahaisten syötäväksi! Harkitsimme jo koko kuistin nostamista paikoiltaan pelastaaksemme tämän hirveitä kokeneen eläimen vielä hirveämmältä kohtalolta. Onneksi näin työläisiin toimenpiteisiin ei tarvinnut ryhtyä, sillä saimme lopulta noukittua perhosen ohuella kepillä kuistinraosta kuistin päälle. Siinä se sitten heilutteli tuntosarviaan ja jökötti paikallaan. Meni tunti ja meni toinen. Meni koko päivä, ja lopulta jouduimme toteamaan, että se oli sen perhosen tarina, ei sitä voitu pelastaa.

Kerran kuulin metsästä mustikanvarpujen seasta ihmeellistä rapinaa ja suhinaa. Nappasin kissan kainaloon, ettei se ehtisi ensimmäisenä paikalle – tiedä vaikka olisi kyy ollut. Sohin pitkällä kepillä varpujen sekaan yrittäen löytää rapisijan. Aikani sohittua näin todella ison ja hienon, vihertävän sudenkorennon pyristelevän maassa. Se oli jotenkin saanut sotkettua itsensä varpuihin, eikä pääsyt lentoon. Sain korennon tarttumaan keppiin kiinni ja olin haltioissani, kun nostettuani sen ylemmäs, se lähti hitaasti, mutta varmasti kohti yläilmoja komean pörinän saattelemana.

Olen ehkä vähän höperö, ja ehkä menen joskus liiallisuuksiin näissä ötökänpelastusoperaatioissani, mutta saan valtavasti mielihyvää aina, kun huomaan operaationi onnistuneen. Jos jätän perhosen pyristelemään ikkunaan, menee pitkä tovi, että saan asian mielestäni. Ja kun kyse on kuitenkin useimmiten jostain ihmisen rakentamasta esteestä tämän pienen eläimen tiellä, niin koen tavallaan velvollisuudekseni auttaa sen kiipelistä, takaisin sen omaan maailmaan. Eiväthän ne kauan elä kuitenkaan, ja todennäköisesti ulos päästyään joutuvat jonkun toisen eläimen kitaan, mutta mieluummin kannatan luonnon omaa kiertokulkua, kuin turhanpäiväisiä kuolemia. Ja jos minä saan tästä jotain sisältöä elämääni ja hyvän mielen, suotakoon tämä kaikki – joskus turhakin – hössötys minulle :)

1282643400_img-d41d8cd98f00b204e9800998e